Sivistynyt julkinen keskustelu ja poliittiset piirit.

Suomi on pieni maa ja Suomen poliittiset piirit ovat vielä pienemmät. Siinä helposti unohtuu ihmisten valtaroolit kun tutuista tyypeistä on kyse.
 
Tässä viime päivinä on somessa ja kahvipöydissä puhuttu sivistymättömästä, mauttomasta tai moukkamaisesta kansalaispalautteesta sekä pilakuvista. Jokaisella on toki oikeus nähdä asiat tällaisinä, mutta tässä on toinen ja paljon isompi puoli.
 
Meitä suomalaisia on se n. viisi miljoonaa. Siihen mahtuu paljon erilaisia näkemyksiä mauttomuudesta, sivistymättömyydestä ja moukkamaisuudesta. Myös ihmisten taidot antaa palautetta ovat hyvin erilaiset.
 
Uskon vahvasti ajatukseen että kansanvaltaisessa demokratiassa valta ja vallankäyttäjät tulee tehdä jatkuvasti naurunalaiseksi. Riippumatta kuka tai ketkä tätä valtaa käyttävät. Tällä tavoitellaan ettei eräs ihmismäinen ominaisuus kasva liian suureksi. Tarkoitan siis liiallista keulimista, tai ts. vallan ja aseman nousemista päähän. Se että tapahtuuko tämä joidenkin mielestä epäsivistyneesti tai mauttomasti on taas näkökulmakysymys.
 
Politiikan ympärillä toimivien kannattaa muistaa että se ”sivistynyt keskustelu,” jota omassa piirissä (tai kuplassa) käydään ja sen pitäminen mittatikkuna julkiselle keskustelulle on hyvinkin eksklusiivista (poissulkevaa). Etenkin näin vaikeina aikoina jolloin ihmiset ovat luonnollisesti vihaisia, peloissaan ja tyytymättömiä.
 
Ja ei tämä tarkoita että vihapuhe olisi suotavaa, mutta ministerit, kansanedustajat, kaupunginhallituksien edustajat jne. käyttävät laajaa julkista valtaa, joka äärimmäisillään voi johtaa historian valossa suuriinkin ongelmiin. Tällöin tätä valtaa käyttävät eivät saa olla suojassa mauttomalta tai sivistymättömältä kritiikiltä, koska viestin sisältö on liian helppo ampua alas sen tyylin tai tason avulla. Ja kuten aikaisemmin sanoin nämä ovat aika pitkälti näkökulmasta kiinni.
 
Lopulta poliittisten ympyröiden elitismi ei johda kuin kansan ja eliitin välisen kuilun kasvamiseen. Kansanvallan historia sisältää useita esimerkkejä tästä. Varsinkin näinä aikoina jolloin viestintäkeinot ovat monipuolistuneet ja tietoa saa helposti, niin valtaa käyttävät eivät ole samalla tapaa ylimmän totuuden haltijoita ja maanisiä ja -äitejä.
 
Eli mitä tähän loppuun sanoisi tämän pohjalta. Valtaa käyttäviä kohtaan osoitettua kritiikkiä ei tule ampua alas sen tyylin tai ”tason” perusteella. Vaikka kohteena olisi kuinka läheinen tuttu ja hyvä tyyppi. Vallankäytössä ja valtiossa tämä on nähtävä mekanismina, ei henkilökohtaisuutena tai henkilöön menevänä. Poliitikko on julkinen henkilö ja siksi henkilöönkin käyvä kritiikki on perusteltua, koska sillä voi olla merkitystä hänen uskottavuuteensa vallankäyttäjänä. Vaikka meillä ihmisillä on tapana etsiä idoleita, johtajia ja esikuvia niin heidän nostamisensa jalustalle on moniarvoisessa kansanvaltaisessa yhteisössä väärä tie.
 
Toki Suomi on vielä nuori maa tämän asian tiimoilta. Ei niistä Tamminiemen pesänjakajien ajoista nyt niin pitkä aika ole.

Kategoria(t): demokratia, Julkinen keskustelu, Politiikka, Vallankäyttö. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *